Kirosäkeet

Sammutin herätyksen, käänsin kylkeä.
Nousin taas tunnin myöhemmin kuin suunnittelin.
Tänään vaan tunnin koska en saanut olla myöhässä. Lääkäri.
Astun ulos ulko ovesta ja sytytän tupakan. Kirpeä pakkanen iskeytyi kasvoilleni.

Olin istunut hänen huoneensa edessä jo 10 minuuttia, kun hän vasta saapui töihin.
Odotin vielä 10 lisää kunnes hän kutsui minut sisään.
Lääkärilläni on tummat piirteet ja silmät, jotka tunkeutuvat mieleesi. Turha yrittää valehdella, hän tietää.
Ensimmäinen kysymys: "Mitä sinä täällä teet?". No siinä selittelin kuinka Peijaksesta oltiin käsketty hänelle varata uusi aika ja että hänen pitäisi nyt antaa minulle lähete jatkohoitoon.
Hän katsoo minua läpitunkevilla silmillään miettien.
Ei tämän näin pitänyt mennä.

Olin paljastanut hänen ilkeän juonensa. Hän soittaa Peijakseen: "Viime viikon perjantaina laitoin teille tytön sinne psykiatriselle lähetteellä, nyt hän on taas täällä. Onko tämä joku teidän käytäntönne? Hänen BDI:insä oli 42. Hän ei kuulu avohoitoon saati sitten tänne terveyskeskukseenkaan."
Lähettämällä minut Peijakseen hän yritti saada minut osastolle. Hän luuli, että siellä psykiatri olisi minut suostutellut jäämään sinne.
Näin ei käynyt. He lähettivät minut takaisin omalääkärini kiusaksi. No hän pallotti minut nyt terveyskeskuksen psykiatrille.
"Musita, että jos sinulle tulee itsetuhoisia ajatuksia niin voit aina mennä Peijaksen päivystykseen se on auki 24/7, tärkeintä on , ettet itsellesi ala tehdä mitään".
Hän työntää käteeni lapun jossa lukee psykiatrin ajanvaraus numero ja luo minuun vielä viimeisen katseen. Hänen silmistään näkyy sääli minua kohtaan.
En tarvitse sääliä, varsinkaan häneltä.

I have started loving sorrow along the way

Aina on niin hankalaa nousta ylös.
Tiedän, että tänään pakko nousta ajoissa ja lähteä kouluun. Herään kuudelta, sammutan herätyksen ja käännän kylkeä. Nukuin taas 14 tuntia.

Huomenna taas lääkäriin. Ei jaksaisi ei tahtoisi ei huvittaisi.
Haluaisin vaan olla. Istua sängylläni ja tuijottaa seinää niin kuin olen niin monet vuodet tehnyt.
Varmaan tappaisin itseni jos se merkitsisi mitään.
Minulla ei ole takeita, että asiat olisivat ikinä paremmin kuin nyt. En vaan halua sitä tuskaa läheisilleni, muuten olisin jo monet kerrat menny.

Törmäsiin taas entiseen poikaystävääni.
Tähän joka yritti tappaa itsensä kun olin paikalla.
Tähän joka sai minut tuntemaan itseni täysin arvottomaksi suuttuessaan ja hakatessaan minua.
En vieläkään voi kohdata häntä. Kun huomasin hänet kadulla, juksian. Lujaa. Tuntuu, että psyykkeeni ei kestö enää monia tuollaisia kohtaamisia.
Ja vielä kun kukaan ei ymmärrä miten paljon asia minua satuttaa.
Haluan vaan mennä takaisin nukkumaan.

It's not easy facin' up when your whole world is black

Jos oloani pitäisi kuvailla yhdellä sanalla se olisi: Zombi.

Vaikka lääkitys ei ole vielä alkanut täysin vaikuttaa on jotenkin turtuneempi olo kuin ennen.
Hyvä.
Väsyttää aivan jäätävän paljon ihan sama kuinka paljon nukun.
Edellisyönä nukuin helposti sen 14 tuntia ja viimeyönä tuli taas se 10 täyteen.
Ja vieläkin olen väsynyt.

Yhtä asiaa en vieläkään ymmärrä.
Miksi määrätä minulle lääkkeitä joissa 2 ensimmäisen viikon aikana sivuvaikutuksena itsetuhoisuuden lisääntyminen.
Olen itsetuhoinen jo muutenkin.
Noh, väliäkös sillä tässä vaiheessa.

Ja edelleen ongelmallista jutella poikakaverille asioista.
Hänkin sai vasta tällä viikolla tietää, että syön lääkkeitä.
Hän tietää, että minulla on paha olla, mutta ei kuinka paha oloni oikeasti on. En uskalla kertoa. En halua, että hän näkee että olen "viallinen".
Ehkä joku päivä hän näkee sen.

Huomenna taas kouluun. Ei jaksaisi. Koeviikko ja arvatkaapa vaan olenko lukenut. En.
Ja huomenna pitää myös soittaa taas terveyskeskukseen varaamaan uutta aikaa. En haluaisi tehdä sitä koska sain jo lääkkeet niin voisin luistaa psykiatrin istunnoilta, mutta pakkohan minun on joskus reseptit uusia ja en usko, että pelkät lääkkeet auttavat minua pitkällä tähtäimellä.
Saanhan sitten nähdä miten hankalaa minun on puhua asioistani.
Tähän asti tämä blogi on ollut minulle "pakopaikka" jossa voin rehellisesti kertoa asioita itsestäni.
"I just want to fly away"

Medicate my pain away

Eli sain torstaina vihdoin varattua ajan itselleni lääkäriin uniongelmien ja "alavireisyyden" takia.
Kävin siellä tänään ja täytin kiltisti BDI kyselyn ja jonkun alkoholi ja päihde kyselyn.
Luulin, että BDI:stä saisin korkeintaan pisteitä täyttämä'än lievän-, tai keskivaikean masennuksen oireet.

Kun lääkäri oli lukenut vastaukseni läpi ja laskenut pisteeni tulos oli 42.
Mikä vitun 42?
Lääkäri sanoi, että yksikään hänen potilaistaan ei ollut saanut niin korkeita pisteitä.
Olin näköjään täyttänyt lomakkeeseen voittorivin.

Hän kyseli vähän "taustojani" ja yleisestä olostani. Kun aloin miettiä vastauksiani niin ymmärsin. En olekkaan kunnossa. Tiesin kyllä että minulla ei ehkä kaikki asiat ole hyvin, mutta en tiennyt että ne ovat niin huonosti. Olo kyllä ollut sen mukainen.

Joten lähetteellä Peijaksen psykiatriselle poliklinikalle, käteen paperi joka sanoi "Diagnosoitu vaikea masennus" ja ulos psykiatriselta lääkereseptin kanssa.
10mg Cipralex mielialalääke masennuksen hoitoon ja siihen kaveriksi vielä 15mg Mirtazapin unta tukeva mielialalääke masennuksen hoitoon.
Ensi viikolle sitten uutta aikaa omalääkärille, josta todennäköisesti lähete psykiatrille seurantaan.
Kyllä minulle osastoakin ehdotettiin, mutta sinnehän en suostu. Mielummin käyn 4 kertaa viikossa psykiatrin tarkkailussa.

No kohta nähdään miten napit vaikuttavat. Olisi kyllä ihana saada helpotusta tähän oloon...