If sadness is a color, than it’s blue just like your eyes

Mättö!
Sinkkuelämä ja 0,75 litran suklaavanukas purkki.

Onneksi söin siitä vain puolet, joten voin tuntea edes vähän itsekunnioitusta.

No, pakko keskittyä nykyiseen.

En voi koko loppu viikkoa itkeä sen vanukaspurkin perään.

Tehtyä ei saa tekemättömäksi.

Koulu ja työ ovat tällä hetkellä ehkä ainoat asiat, jotka pitävät pääni kasassa.

Yritän juuri tehdän äidinkielen yo-esseitä. Eli etsin netistä.

En sentään kopioi valmiita esseitä, vaan etsin vaan vinkkejä siitä mitä kannattaisi ottaa huomioon ja millaisia asioita voisi mistäkin aiheesta nostaa esiin.

Oma aiheeni on: "Mihin tarvitsemme Facebookia?"

Valitsin listasta helpoimmat. Ei jaksa äidinkieli motivoida.

Ja ulkonakaan ei ole enää kovin kylmä mikä on plussaa.

Kohta pääsen taas lenkkeilemään!
(itselläni aivan mitätön verenkierto jaloissa ja käsissä joten en oikein voi olle kylmässä ilman, että sormet ja varpaat muuttuvat sinisiksi vaikka olisi kahdet villasukat ja Ugit jalassa ja kahdet lapaset käsissä. Lenkkitossuista puhumattakaan!)

Ja ajattelin myös ostaa ensi kuusta alkaen salikortin Satsille.

Pakko päästä kunnolla taas treenaamaan kun puoli vuotta olen aika pitkälti vaan ollut.

En nyt tällä erää keksi enää muuta inisemisen aihetta, (paitsi tietysti ikuiset läski juttunu) joten jätän tämän nyt tähän. Ainiin ja WOW blokini on luettu yli 1800 kertaa. Kiitoksia kaikille teille jotka tätä ininääni jaksavat lueskella! :D

Slow and sad, grown inside us

Tupakkaa, kahvia ja ananasta.
Tupakkaa, kahvia ja ananasta.
Tupakkaa, kahvia ja ananasta.
Mutta kukaan ei saa huomata.
Ei kukaan.
Aloin juuri seurustella, mikä vaikeuttaa asioita.
Poikaystävällä mahtava kroppa.
Minulla...vähemmän mahtava.
Se treenaa, käy salilla.
Minä en syö.
Mutta kukaan, varsinkaan hän ei saa sitä huomata.
Minun pitää yrittää olla iloinen, terve.
Vaikeaa, koska nykyään elämäni pyörii syömisen ja laihtumisen ympärillä. Tähän asti olen peitellyt syömättömyyttäni sanomalla: "Tuli jouluna syötyä tosi paljon, pakko päästä kesäkuntoon".
Viiden kilon päästä tuo ei enää toimi.
Vaikea salata asioita ihmiseltä josta oikeasti välittää. En halua satuttaa häntä omilla ongelmillani tai sotkea häntä niihin. Omatpahan ovat ongelmani.
No saapa nähdä kuinka kauan mene, ennen kuin hän huomaa.
Tai ennen kuin tämä sekoiluni pilaa tämänkin ihmissuhteeni.
Ostin vihdoin uusia vaatteita.
XS-kokoisia. Nyt ei ole ainakana varaa lihoa jos haluan niihin vielä mahtua.
Nyt jumppaa...

Now life has killed the dream I dreamed

Taas joulu tulossa.
Ruokaa, ruokaa ja ruokaa.
Ja kesällä pitäisi lähteä kavereiden kanssa bulgariaan, olisi kiva, että voisi siellä käyttää bikineitä.
Jotenkin epäilen asiaa. Perun varmaan koko homman.
Jos kesäksi saisi vielä vähän päälle 5 kiloa pois niin olisin kohtalaisen iloinen.
Nytkin on kyllä ollut mukavaa huomata, että vaatteeni alkavat käydä isoiksi :D
Aina positiivista.
Nyt vaan tuo keli aika huono urheiluun :( vihaan kylmää.
No jos vaa alan taas ottaa tavaksi kävellä joka paikkaan. Eli asemalle ja jos kavereille menee käymään. Ei busseja enää.
Ja nyt alkaa myös ahdistaa.
Yksi tyyppi on oikesti nyt "ihastunut" minuun.
Tänään pitäisi kyseisen henkilön kanssa mennä elokuviin.
En tiedä miten voisin olla parisuhteessa jonkun kanssa jos en jaksa hetkittäin olla samassa huoneessa edes itseni kanssa.
Ja itseasiassa minäkin ehkä tykkään kyseisestä henkilöstä.
Pitää varmaan tehdä hänelle selväksi, että ei tämä tule toimimaan ennen kuin hän luulee liikoja. En jaksa enää herätellä ihmisissä turhia toiveita.
No vielä se 5 kiloa pois niin elämästä tulee siedettävämpää.
Näin yritän jaksaa ajatella, vaikka sisimmässäni tiedän ettei se riitä. Mikään ei enää riitä.

Baby, some things never change

"When youre close to tears remember

Some day itll all be over

One day were gonna get so high

And though its darker than december

Whats ahead is a different colour

One day were gonna get so high"

Tänään olen joutunut muistelemaan menneitä.

Ennen olin aina iloinen, ystävällinen ja kaikin puolin hauskaa seuraa.

Nyt kun katson mitä on jäljellä...

Olen aina tosi äksy, väsynyt ja kaikin puolin huonoa seuraa.

Ja kaikki asiat, mitä menneisyydessäni on tapahtunut.

Joskus tuntuu että enkö ole jo saanut omaa osaani surusta?

Ja näistä asioista on vaikea puhua kenellekkään.

Jopa vaikea kirjoittaa.

Siis pari vuotta sitten silloinen poikaystäväni yritti tappaa itsensä, minun ollessa paikalla.

Nykyään syyttää minua koko asiasta ja samalla vannoo rakkauttaan minulle.

Hän oli siis tuon tapahtuman jälkeen pari kuukautta koomassa ja nyt pikku hiljaa kuntoutunut, mutta minulle se henkilö jonka kanssa seurustelin ja josta todella välitin on kuollut.

Luulin ennen että olen erittäin vahva ja mikään ei voi satuttaa minua.

Mutta kun joutuu todistamaan selllaista tapahtumaa jonka minä näin.

Minä jouduin soittamaan hänelle ambulanssin.
Tunsin itseni vaan niin avuttomaksi koko tilanteessa.

Ja se tunne on jäänyt.

Yritän kontrolloida elämääni ruoan avulla.

Tänään tuli syötyä kunnolla ensimmäiseen kertaan pariin viikkoon.

Tuntuu että lihoin 100 kiloa.

Kaikki kaveritkin ovat kadonneet , joiden kanssa minulla oli joskus niiiin hauskaa.

Pari ystävää jäljellä, mutta eivät hekään varmaan loputtomasti sekoilujani jaksa katsella.

Haluaisin vaan joskus luovuttaa, antaa olla.

Ja se pelottaa minua.

En halua kuolla, mutta mitä minulla on täälläkään enää jäljellä?

The Fashion Disease

Ja tänään taas pääsimme tähän aiheeseen koulussa.

Miten anoreksia on muotia ja on niin "cool" sairastaa sitä.

Huvitti huutaa luokassa, että "On se joo todella muodikasta ja kivaa kun aina kun katsoo peiliin alkaa oksettaa ja vaikka olisi kuinka nälkä ei voi syödä."

Onhan se osittain kyllä totta, että nykyinen kauneus ihanne antaa ymmärtää, että pitää olla laiha, muuten ei ole kaunis. Mutta nuo "muoti" anorektikot yleensä luovuttavat parin viikon sisällä kun tajuavat että ei tämä ole kivaa.

Minä taas en pysty enää lopettaaan.

Välillä minulla on kausia jolloin yritän lopettaa tämän ruuan kanssa pelleilyn, mutta en kestä paria viikkoa pidempään. Huomaan heti lihovani.

Viimeksi kun yritin alkaa syömään terveellisesti. Siis normaaleja määriä ja terveellistä ruokaa päädyin taas pikku hiljaa samaan vanhaan kaavaani eli aloin pienentää ja pienentää annoskokoja ja lopulta jättää aterioita väliin. Ja hups olen taas vanhassa ruoka mallissani.

Ei tämä muoti sairaus lähde minusta kulumallakaan.

Tänään ruokailu pysynyt hyvin kurissa, mutta aivan järjetön pääkipu. en tiedä miksi. Olen napsinut kipulääkkeitä pitkin päivää, mutta ei mikään auta. Ehkä huomenna olo olisi jo vähän parempi...

Carve your name into my arm

Neljä kiloa kevyenpänä palaan bloggaamaan.
Ei tunnu yhtään laihemmalta, vaan ainoastaan tyhjemmältä.

Kariutuneet, kivuliaat ihmissuhteet.

Ihmisten ilkeät, ajattelemattomat sanat.

Oma ulkoinen iloisuuteni...

Kaikki ihan liikaa.

Aamuisin haluaisin vaan jäädä sänkyyn makaamaan. En halua mennä kouluun. En halua nähdä "ystäviäni". Olen väsynyt.

Ainut hyvä puoli tässä on, että se on helpompaa kuin ennen.

Syön koulussa yleensä salaattia ja illalla kun pääsen kotiin yritän syödä jotain pientä.

Vaikkapa nuudeleita niin kuin tänään (90kcal) Sain puolet alas, sitten olin niin täynnä että en jaksanut enää. Ja nyt pari tuntia myöhemmin, ei edelleenkään nälkä.

Eli ei hirveästi tarvitse painia nälän kanssa.

En enää ikinä halua kuulla sanaakaan siitä, miten en ole "tarpeeksi laiha" tai miten "rasvaprosenttini on liian iso". En enää ikinä. Kohta ei tarvitsekkaan...

Kun psykologi kysyy minulta ajattelenko ikinä itsemurhaa, voin vastata:

"Koko ajan". Koko maailmani pyörii syömättömyyden ympärillä ja hidas itsemurha, sitähän tämä on.

Do you know what it's like to feel ugly all the time?

Tuntuu etten enää voi taistella pääni ääniä vastaan. Aina kun syön tunnen mieletöntä syyllisyyttä, ihan niin kuin joku pääni sisällä huutaisi minulle: "Et ole tarpeeksi hyvä syömään, et ansaitse sitä!".
Pikku hiljaa alan itsekkin uskoa tuota ääntä.
En ole tarpeeksi hyvä, laiha, kaunis, mitään.
Pahinta on, että en pysty kertomaan siitä kenellekkään.
"Enää 15 kiloa ja olen onnellinen"

All of the guys will want you

Äh eilen en ajatellut ja söin.

En paljoa, ehkä 400 kaloria.

Sen jälkeen lähdin rulla luistelemaan sykemittarini kanssa ja kulutin 400 kaloria, jonka jälkeen lähdin vielä kaverilleni pyörällä.

En uskalla punnita itseäni pelkään että tuo vahinko syöminen lihotti minua ainakin 2 kiloa. Tiedän, että se ei ole mahdollista, mutta tuntuu siltä. Tänään en syö!

Tankkaan vaan kahvia, kahvia ja kahvia.

Minun pitää koko ajan kehittää itselleni tekemistä etten ala syömään. Eilen illalla aloin pitkästä aikaa päivittämään "thinspiration kansiotani". Leikkelen kaikista lehdistä esim. cosmoista yms. kuvia laihoista ihmisistä, liimailen niitä paperille ja laitan kansiooni. Jokaisesta kuvasta kirjoitan miksi tykkään juuri siitä kuvasta(esim. jalat tai solisluut). On sentään jotaäksikin illaksi riittää leikkelemistä. Minulla on nimittäin tonneittaín vanhoja lehtiä jotka pitää vielä selata läpi. Nyt vaatteet päälle ja ulos, ihana ilma.
LÄSKILÄSKILÄSKILÄSKILÄSKILÄSKILÄSKILÄSKILÄSKILÄSKILÄSKILÄSKILÄSKILÄSKI

Hunger is your friend and it won't betray you like food

Kohta pitää syödä.
Olen tehnyt itselleni aikataulun, ennen kello kahta päivällä en saa syödä mitään. Kahvia ja teetä saan juoda. Kahden aikaan syön n. 100 kaloria. Päivällä saan juoda vaan kahvia (mustana ofc.), light limuja (joita yritän kyllä välttää), teetä ja vettä.
Illalla kello yhdeksän aikaan saan syödä noin 200 kaloria.
Hyvä puoli tässä järjestelyssä on, että yritän päivät olla pois kotoa, koska meillä on ruoka noin viiden aikaan eli vältyn siltä jos en vaan ole kotona. Kun illalla tulen kotiin niin voin syödä mitä itse haluan ilman muiden valvontaa. Eli kalorit pysyvät kurissa. Viikonloput vaan pelottavat, silloin olen joka tapauksessa ainakin yhdellä lämpimällä aterialla kotona. No liikuntaa liikuntaa.
Ja kello tulee nyt kaksi, joten suuntaan syömään vaikkapa hmm. tonnikalaa...

If you can name one reason to be fat, i'll name a million and one to be thin

Eilen alle 500 kaloria alle, Tänään alle 300.
Ihmiset kyselevät että enkö halua elää?
Miksi hankin itselleni tahallisesti sairauden johon voi kuolla?
Viimeksi kun psykologini kysyi nuo kysymykset vastasin kylmästi: "Mielummin kuolen kuin elän lihavana."
Voitte kuvitella miten hänen ilmeensä vääntyi.
Omani ei muuttunut. Tuijjotin rumaa taulua vastapäisellä seinällä.
Mutta se on totuus. Joskus tuntuu että kaikki kaatuu päälleni, mutta ollaanhan sitä jo tänne asti selvitty miksi luovuttaisin nyt?